Pelkosenniemi on valopilkku Itä-Lapin alkuvuoden työtilastoissa – Katso kuntien työttömien ja työllisten määrät sekä asukasluvut tästä
Retkeilijät pääsevät tiskaamaan ja evästämään Pallaksen uudisrakennuksessa – Miehittämättömän lähtöportin rakennustyö alkaa huhtikuussa
Rasvainen kilohaili ei passaa pikkulohien ruuaksi – Lohiromahduksen takana voi olla pikkusilakan puute, näyttää uusi tutkimus
Kemijoki Oy haluaa Ailangantunturista säätövoimaa koko maan hyödyksi, kemijärveläisiä ajatus ei lämmitä
Melkein palkintopallilla! – 8,5 arvosanalla Enontekiö kiilaa Taloustutkimuksen matkailukohdekyselyssä korkealle
Valitut-elokuva on armoton kuvaus lahkojohtajan voimasta uskonnollisessa liikkeessä – Kolarilainen Maria Issakainen tekee lapsipääosassa vahvan roolityön
Hannukainen Mining aikoo hakea EU:n strategisten raaka-aineiden listalle – Viranomaiset odottavat ensimmäisiä hakemuksia pikaluvitukseen maaliskuussa
Tilanpidosta saadaan leipä, muista töistä päälliset – Kaalamaniemessä kasvaa vuoden lihat 400 suomalaiselle
Erkki Palolalle oli tärkeää, että nuoret pääsevät elämässään eteenpäin ja liikenteeseen omin avuin, omalla ajokortilla
Lapin vuoden nuorisoseuralainen Riikka Kumpula asuu Oulussa opiskellakseen: ”Sodankylä on se eteläisin paikka mihin suostun jäämään”
Parhaat tulokset syntyvät yhteistyötä tehden ja toisia kuunnellen - Nämä kaksi kuntavaaliehdokasta ovat pohjoisen asialla