Paikallisuutiset

Tuulialfa on aloittanut Rajalan hankealueen kartoittamisen vuonna 2015. Yhtiö on tällöin tehnyt vuokrasopimuksia alueen yksityisten maanomistajien kanssa, sopimukset ovat yhä voimassa. Hankkeelle on saatu puolustusvoimien hyväksyntä. Aihekuva. Kuva: Clas-Olav Slotte

Tuulivoimakaavan laadinta yksityisten maille Rajalaan alkaa, kunnanhallitus ei ollut yksimielinen

Sodankylän kunta käynnistää yksityismetsänomistajien maalla sijaitsevan tuulivoimahankkeen kaavoituksen. Se on Sodankylän ensimmäinen Vihreän siirtymän hanke.

Kunta edellyttää hankkeelta erityisporonhoitoalueen huomioimista ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Kunnanhallitus äänesti hankkeen käynnistämisestä. Kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen esitti, ettei kaavoitusta aloiteta, sillä tuulivoimaloiden alueella voi olla muut vireillä olevat maankäyttö

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä