Paikallisuutiset
Sodankylän kunnan henkilöstö saa palkankorotuksensa, kunnanhallitus poisti aiemman päätöksen ja teki uuden
Kunnanhallitus poisti itseoikaisuna kesäkuussa tekemänsä päätöksen henkilöstön palkankorotuksista ja teki uuden päätöksen asiasta.
Päätöksestä oli tehty oikaisuvaatimus, jonka mukaan päätöksentekoon on osallistunut esteellisiä henkilöitä. Nyt he jääväsivät itsensä päätöksenteon ajaksi.
Kunnanhallitus vahvisti päätöksellään työnantajan ja henkilöstön edustajien neuvottelutuloksesta jaossa olevien järjestely- ja kehittämisohjelmae