Paikallisuutiset
Ikäihmisten liittymien auraus palaamassa valmisteluun – kunnanhallitus päättää asian etenemisestä
Päätöstä 70 vuotta vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien henkilöiden tonttiliittymien avaamisesta jouduttaneen vielä odottamaan: kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen esittää maanantaina 13. maaliskuuta kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että asia palautetaan tekniselle lautakunnalle valmisteluun.
– Asia on valmisteltava viranhaltijatasolla loppuun ennen kuin asia tuodaan päätöksentekoon, kunnanjohtaja toteaa asian esittelyssään kunnanhallitukselle.
Talous- ja hallintojohtaja Kalle Pyykkö esitti, että talvikunnossapidon kalustolta ryhdyttäisiin edellyttämään sulkumekanismia mahdolliselle optio