Ihmiset 

Arja Karjalainen tekee vapaaehtoistyötä Sodankylän Eläkeläisten vapaaehtoisten ryhmässä. Järjestökeskuksella suunniteltiin syksyn toimintaa. Eilan vierellä Eila Koskinen ja Raili Lokka. Arja osallistuu myös Sydänyhdistyksen toimintaan ja AVH-yhdistyksen (aivoverenkiertohäiriö) toimintaan. Vertaistuki on tärkeää. Kuva: Tarja Karjalainen

”Hyvä, että jaksoin kolmanteen kerrokseen asuntoomme kävellä” - aivoinfarktin sairastanut Arja Karjalainen patistaa oireisia ajoissa lääkäriin

Jos aivoinfarktin sairastanut Arja Karjalainen (o.s. Sassali) voisi palata ajassa taaksepäin, hän menisi aikaisemmin lääkäriin. Heti kun oireet alkoivat.

– Tämmöisiä me olemme, ettemme lähde ajoissa lääkäriin, Arja toteaa.

Arjan oireet alkoivat kesällä 2023.

– Olin erittäin hengästynyt. En pystynyt esimerkiksi enää pyöräilemään. Hyvä, että jaksoin kolmanteen kerrokseen asuntoomme kävellä. Sitten alkoi nousta suuhun sellaista liman tapaista ihme velliä,

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä