Mielipiteet

Piispan pääsiäisterveiset Yhteinen risti

Ristinsä kullakin, sanotaan. Useimmiten ristimme ovat hyvin henkilökohtaisia. Edes lähellä oleva ihminen ei aina tiedosta, millaista taakkaa toinen ihminen elämässään kantaa. Jollekin meistä vastoinkäymiset kasvavat niin suuriksi, että hän kokee jäävänsä aivan yksin oman ristinsä painon alle.

Tänä keväänä koko maailma kantaa yhteistä ristiä, koronavirusepidemian salakavalaa uhkaa. Vielä pari kuukautta sitten uutiset Kiinasta vaikuttivat kaukaisilta. Nyt poikkeusolojen ja rajoitusten myötä arki on muuttunut kaikkialla maailmassa. Näin on käynyt myös tavallisesti niin turvallisessa Suomess

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä