Mielipiteet

Yli-Luirolla

Raskas puuvene irtoaa Karapuljun rannasta ja hakeutuu keskelle uomaa. Vesi pirskahtaa kokasta ohitseni ilmaan, kuohuu kylkiä pitkin alas ja pehmeinä peräaaltoina ui vielä pyyhkimään törmiä. Istun ihan keulassa, tuntuu kuin lentäisin veden yllä. Harmaan, pilvisen päivän vastakohtana törmillä loimuaa räikeä ruska. Veneen perässä moottori pauhaa, terva tuoksuu ja sormiani palelee, mutta olen jo livennyt kaiken maanpäällisen ulottumattomiin. Minä olen kääntänyt katseeni ja sisimpäni Luiron kirkkaaseen veteen. Lasisen pinnan alta minua puhuttelee kokonaan toinen maailma.

Heinää kasvaa pohjalla mattona, jonka pitkiä vihreitä suortuvia Luiro lempeästi kampaa virtaan keinahtelemaan. Hieno hietainen pohja on sieltä täältä leikkisästi asettunut aaltokuvioiksi, joiden pyöreiden huippujen ja loivien kurujen pehmeyttä tahtoisin hivellä. Heinämattojen lomassa vuorottelee pak