Paikallisuutiset
Sama kala kävi koukkuun kahdesti – Viime vuonna kadonnut koukku löytyi tänä keväänä pyydetyn mateen vatsasta
Koukun saattoi tunnistaa vihreästä rautalangasta, jota oli käytetty perukkeena.
Sodankyläläinen Janne Särkelä ei ollut uskoa silmiään, kun hän ryhtyi perkaamaan koukkupyydyksestä saaliiksi saatua puolentoista kilon painoista matikkaa toissa viikon perjantaina.
Kehitysvammaohjaajana työskentelevä Särkelä kertoo olevansa innokas kalamies ja hänellä on ollut yhdessä vammaispalvelui