Kir­ja ker­too nai­sen sek­su­aa­li­suu­des­ta, sen ilois­ta, mut­ta myös su­ruis­ta ja pet­ty­myk­sis­tä. Kir­jan ru­not ovat sekä suo­mek­si et­tä saa­mek­si. Kir­ja oli eh­dol­la Lap­pi-kir­jal­li­suus­pal­kin­non saa­jak­si vii­me vuon­na.

Saan Iman pu­he­li­men pää­hän Es­pan­jas­ta, Ma­la­gas­ta, jon­ne hän on läh­te­nyt pa­koon kyl­myyt­tä ja pi­me­ää. Hän muut­ti ta­kai­sin Uts­jo­el­le Pul­man­ki­jär­vel­le vii­si vuot­ta sit­ten 47 vuo­den pois­sa­o­lon jäl­keen. Vaik­ka koti on­kin Poh­jois-La­pis­sa, ei tal­vi ole hä­nen suo­sik­ki­vuo­de­nai­kan­sa.

– Piti päät­tää, et­tä jään­kö ja näi­ve­tyn ko­ro­nan pe­los­sa ko­tiin vai läh­den­kö, ja niin pää­tin läh­teä. En elä edes puo­li­lie­kil­lä tal­ven pi­mey­des­sä ja kyl­myy­des­sä, hän to­te­aa.

Hän on täyt­tä­nyt tam­mi­kuus­sa 61 vuot­ta, jul­kais­sut ru­no­ko­ko­el­mien li­säk­si mu­siik­kia, teh­nyt kak­si las­ten­kir­jaa, yh­den ro­maa­nin ja kah­dek­san ly­hy­te­lo­ku­vaa. Kou­lu­tuk­sel­taan hän on mul­ti­me­di­a­jour­na­lis­ti ja me­dia-as­sis­tent­ti ja työs­ken­nel­lyt myös toi­mit­ta­ja­na.

– Se oli niin haus­kaa kir­joit­taa tuol­lai­nen kir­ja. Mun ikä­pol­vi ei niin puhu näis­tä asi­ois­ta, nuo­rem­mat ovat jo al­ka­neet kyl­lä pu­hu­maan, hän miet­tii ru­no­kir­jas­taan.

Kir­jan ru­not ei­vät ole pel­käs­tään omas­ta elä­mäs­tä, vaan ai­hei­ta on saa­tu ne­tis­tä ja ys­tä­vil­tä.

Ima on ol­lut ru­no­kier­tu­eel­la muun mu­as­sa Ete­lä-Ame­ri­kas­sa, mis­sä ru­no­jen vas­taa­not­to on hä­nen mu­kaan­sa ol­lut to­del­la läm­min­tä. Ko­lum­bi­as­sa hä­nen ru­noi­hin­sa suo­ras­taan hul­laan­nut­tiin. Suo­ma­lai­set suh­tau­tu­vat Iman mu­kaan ru­noil­taan usein lä­hin­nä kuin ran­gais­tuk­se­na.

Hän on ol­lut mu­ka­na myös en­sim­mäi­ses­sä The Nor­dic Po­et­ry Fes­ti­vals -ta­pah­tu­mas­sa Lon­toos­sa kol­me vuot­ta sit­ten. Siel­lä ru­not kir­joi­tet­tiin eng­lan­nik­si yh­teis­työ­nä brit­ti­ru­noi­li­joi­den kans­sa. Täl­lai­sis­sa ta­pah­tu­mis­sa lu­e­taan yleen­sä ai­em­min kir­joi­tet­tu­ja ru­no­ja, tääl­lä ne teh­tiin vä­hän en­nen ta­pah­tu­maa.

Iman mat­ka jat­kui Ma­la­gas­ta An­dor­raan, mut­ta ru­no­ta­pah­tu­mia ei mat­kal­la ole ol­lut. Päi­vä­kir­jaa hän on kir­joit­ta­nut koko tä­män reis­sun ajan. Mat­ka on ol­lut Iman mu­kaan ”kul­jes­ke­lua”, sil­lä hän on kä­vel­lyt to­del­la pal­jon.

– To­del­li­nen kun­to­lo­ma, hän to­te­aa näis­tä kah­des­ta ja puo­les­ta kuu­kau­des­ta.

Mikä sit­ten on hy­vää ja mikä pa­haa täs­sä iäs­sä?

– Fyy­si­nen van­he­ne­mi­nen on pa­hin­ta, ko­lot­taa joka paik­kaa. Hy­vää on kaik­ki se, mitä pään si­säl­lä on. Sitä en vaih­tai­si enää nuo­rem­paan, Ima to­te­aa.

– En ha­lua pa­la­ta kui­ten­kaan enää kaks­kymp­pi­sek­si, hän jat­kaa.

Hä­nel­tä on tu­los­sa uu­si, yh­dek­säs ru­no­kir­ja, joka on vii­meis­te­lyä vail­le val­mis. Li­säk­si hän on kir­joit­ta­mas­sa suo­men­kie­lis­tä las­ten­kir­jaa.

Py­re­nei­den lu­mi­huip­puis­ten vuor­ten juu­rel­ta ko­tiin Pul­man­ki­jär­vel­le hän aloit­ti mat­kan maa­lis­kuun puo­les­sa vä­lis­sä.

Lee­na Klemi-Lo­hi­ni­va