Erk­ki Vi­ti­kan lap­suus lop­pui jul­mim­mal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la hei­nä­kuun 14. päi­vä­nä vuon­na 1944. Per­he asui tal­vi­so­dan jäl­keen Er­kin mum­mo­las­sa Lo­kas­sa, kun neu­vos­to­par­ti­saa­nit is­ki­vät.

Kym­men­vuo­ti­as poi­ka koki oma­koh­tai­ses­ti sil­mit­tö­män hyök­käyk­sen rau­hal­lis­ta ky­lää vas­taan. Par­ti­saa­nit sur­ma­si­vat pää­o­sin nai­sia, lap­sia ja van­huk­sia ja polt­ti­vat hei­dän ko­tin­sa.

Er­kin Ma­ria-äi­ti pa­loi ka­sa­pa­nok­sel­la rä­jäy­te­tyn na­ve­tan mu­ka­na ja hän it­se sel­vi­si pii­lou­tu­mal­la ka­ve­rin­sa Yr­jö Lo­kan kans­sa jo­ki­tör­mään. Pii­lo­pai­kas­taan hän näki pään­sä ylä­puo­lel­la ve­nä­läi­sen pi­ka­ki­vää­rin suu­lie­kin, kun am­pu­ja tu­lit­ti jo­keen ve­neel­lä pa­ke­ne­via si­vii­le­jä. Lo­kas­sa kuo­li tuo­na päi­vä­nä 21 ih­mis­tä.

So­dan jäl­keen ei ol­lut va­raa jää­dä su­re­maan an­ka­ria me­ne­tyk­siä, vaan nuo­ri Erk­ki mui­den mu­ka­na aloit­ti oman elä­män­sä, ko­ti­maa­kun­nan ja koko Suo­men jäl­leen­ra­ken­nus­työn käy­tän­nöl­li­ses­ti kat­so­en tyh­jäs­tä. Tuh­kas­ta nou­si uut­te­ral­la työl­lä uu­sia ko­te­ja, elä­viä ky­liä, ra­ken­net­tiin tei­tä ja teh­tai­ta luo­maan us­koa kan­sa­kun­nan tu­le­vai­suu­teen.

Erk­ki Vi­tik­ka teki töi­tä sa­vo­toil­la ja ui­toil­la, met­säs­te­li ja ka­las­te­li. Vuon­na 1955 hän pa­la­si Sa­vu­kos­kel­le ja lu­nas­ti ko­ti­ti­lan van­hem­mil­taan. Hän sol­mi avi­o­lii­ton El­sa-vai­mon­sa kans­sa ja heil­le syn­tyi kak­si poi­kaa.

Hän rai­va­si pel­to­ja, ra­ken­si tar­vit­ta­vat ra­ken­nuk­set ja ajoi rah­tia he­vo­sel­laan. Liki puo­len vuo­si­sa­dan mit­tai­nen kun­nal­lis­mie­hen ura al­koi vuon­na 1958 ur­hei­lu­lau­ta­kun­nan jä­se­nyy­del­lä. Lau­ta­kun­nat, val­tuus­to ja kun­nan­hal­li­tus tu­li­vat tu­tuik­si ja Vi­tik­ka toi­mi myös Sa­vu­kos­ken kun­nan­hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja­na.

Hän oli aat­teel­li­nen al­ki­o­lai­nen, kes­kus­tan mies yti­mi­ään myö­ten. Hän oli myös rait­tius­mies ja ur­hei­lu­mies. Hä­nel­lä oli ka­na­vat au­ki val­ta­kun­nan hui­pul­le ja hä­net näh­tiin usein val­lan kam­ma­reis­sa vie­mäs­sä Sa­vu­kos­ken ja Koil­lis-La­pin ih­mis­ten huo­lia päät­tä­jien tie­toon.

Yh­teis­kun­nal­li­nen vai­kut­ta­mi­nen kat­toi myös ajan­koh­tai­siin asi­oi­hin kan­taa ot­ta­vat kir­joi­tuk­set ja kom­men­tit sa­no­ma­leh­dis­sä ja ra­di­os­sa.

Hän oli myös maa­ta­lou­den jär­jes­tö­mies ja toi­mi pu­heen­joh­ta­ja­na Koil­lis-La­pin maa­ta­lous­ko­mi­te­as­sa. Hän oli kes­kei­se­nä voi­ma­hah­mo­na Jat­ko­so­dan si­vii­li­ve­te­raa­nit ry:ssä, kun par­ti­saa­nien uh­rit sai­vat val­ti­ol­ta pie­nen kor­vauk­sen kär­si­myk­sis­tään. Se oli ikään­kuin tun­nus­tus vuo­si­kym­me­niä vai­e­tus­ta ko­et­te­le­muk­ses­ta.

Erk­ki Vi­tik­ka oli tai­ta­va erän­kä­vi­jä, joka tie­si ko­ti­seu­tun­sa par­haat kala-apa­jat ja lin­tu­maat. Hän ja­los­ti oman koi­ra­ro­dun, Sok­lin pys­ty­kor­van. Pie­ni­ko­koi­set, si­ni­sil­mäi­set koi­rat oli­vat hy­vä­ta­pai­sia ja eri­no­mai­sia maa­lin­nun hauk­ku­jia.

Sa­vu­kos­ken ka­la­ve­det oli­vat Er­kil­le tut­tu­ja ja ai­van vii­me vuo­siin as­ti hän ka­las­ti ver­koil­la sii­kaa, muik­kua ja hau­kea Ara­jär­ves­tä ja muis­ta lä­hi­ve­sis­tä.

Erk­ki Vi­ti­kan myö­tä pois­tui kes­kuu­des­tam­me his­to­ri­an tie­tä­jä ja ko­ki­ja, ko­ti­seu­tu­aan ja sen ih­mi­siä ar­vos­ta­va isän­maan ys­tä­vä. Ko­vis­ta lap­suu­den­ko­ke­muk­sis­taan huo­li­mat­ta hän eli pit­kän ja työn­täy­tei­sen elä­män ja jät­ti lä­hei­sil­leen sekä laa­jal­le ys­tä­vä­pii­ril­leen hy­vät muis­tot.

Pert­ti Lok­ka, Mart­ti Pura, Juk­ka Vii­ta­nie­mi

Kir­joit­ta­jat ovat Erk­ki Vi­ti­kan ys­tä­viä.